YHTEISTYÖBÄNDIT

PARK 7

Neljän nuoren miehen syvälliset tarinat elämästä tuovat kuulijat ilosanoman äärelle. Park7:n musiikki vie mennessään ja yhtyeen kanssa on helppo laulaa mukana. Vuosien työn ja musiikillisen kehittymisen ohella yhtye on onnistunut pitäytymään juurissaan, joihin kuuluu hulvaton meininki, tiukka lavameno ja hurjat kitaravallit.

 
 

KOTIINPALAAJAT

Kotiinpalaajat on kristillinen bändi, jonka näky on kertoa biiseillä ja keikoilla Jumalan rakkaudesta ja toivosta. Bändin musiikissa liikutaan popin ja rockin välimaastossa. Yhtye keikkaillee ympäri Suomea ja tarjoaa konsertteja kaikenlaisiin tilaisuuksiin: kokoonpanot trubaduurista duon kautta bändiin ovat mahdollisia.

 
 

THE ROAD

The Road on kiertänyt Suomea jo yli 35 vuoden ajan. Yhtye on soittanut reilusti yli 3000 keikkaa seurakunnissa ja kouluissa ja julistanut ilosanomaa tinkimättä tuumaakaan sisällöstä. The Road on myös säveltänyt Riemumessun, jota vietetään useasti vuodessa Sleyn tilaisuuksissa.